Sivut

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Ohi on, osa 5.

Vielä takaisin Ikaalisten tunnelmiin.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönähän skräpättiin klo 01.30 saakka. Allekirjoittanut mukana myös, tosin minulla ei ollut mitään skräpättävää matkassa, joten stanssasin ajankulukseni mini-albumin pohjia.

Sunnuntaina klo 9 ensimmäiset innokkaat kolkuttelivat jo ovia ja skräppääminen jatkui.

Sunnuntaina ohjelmassa oli skräppäystä, shoppailua sekä klo 15 arpajaisia sekä Vuoden Skräppääjä 2010-kilpailun tulosten julkistaminen.

Kilpailun finaali käytiin lauantaina. Silloin viisi finalistia saivat kaikki samat tarvikkeet käyttöönsä. Ohjeena vain: kahta Fiskarsin leikkuria oli käytettävä, muuten kaikki vapaata, kokokin oli vapaa. Tämän tarvikepaketin lisäksi käytössä oli laatikollinen kankaita, lankoja, nappeja, vanhoja kirjoja yms. sälää.


Tässä finaalin tuotokset:

Ykköseksi sijoittunut Emmon Kissanpäivät


Toisena Sannikan Kesän Ihanin päivä


Kolmosena Tarjan Kirppari-sivun fiiliksiä


Nelosena Hempan kevään odotusta


sekä vitosena Pikkuhelistimen idolit


ja edelleenkään tämä kone ei suostu linkittämään kuvia tai tekstejä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!