Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Color Hill -askarteluita Anskilta

Aikaa sitten (ihan liian kauan aikaa sitten) kyselin mallitöiden tekijöitä ihanille Color Hillin tuotteille. Hakijoita tulikin aikamoinen liuta ja kuten kaikkien tuomareiden, oli minunkin vaikea tehdä päätöksiä upeiden askartelijoiden joukosta.

Tässä Anskin upeat työt, joissa on kyllä käytettä paperit todella hyvin hyödyksi. Lisää Ankin töistä voit lukea täältä.



 

Ja näin Anski kertoo leiskan synnystä: "Color Hillsin Chill out -papereiden meriaiheiset lausahdukset ja raikkaat värit inspiroivat kaivelemaan valokuvan viimeisimmästä matkasta meren rannalle. Valitsin papereiden vaaleansinisen sävyihin soveltuvan valokuvan. Ihastuin heti papereissa keltavalkoiseen raitapaperiin ja halusin käyttää sitä kokonaisena leiskan taustana. Valokuvan ympärille tein koristerykelmän paperisuikaleista. Ankkuri"nappi" on leikattu irti paperista ja päällystetty glossylla. Laivan kuva on leikattu myös irti paperista ja kohotettu kohotarrapaloin irti taustasta. Olen ihastunut käyttämään lankarykelmiä ja maaliroiskeita melkein jokaisessa leiskassani, joten niitäkin pääsi tottakai sivuun mukaan. Ne antavat sivuihin kivoja pieniä yksityiskohtia, mutta eivät vie huomiota muilta koristeilta."






Anskin kertomaa: "Tähän leiskaan halusin pääosaan viileää tunnelmaa, väreiksi vaaleansinistä ja harmaata, jota korostamaan sinne tänne pirteinä väripilkahduksina keltaista ja vaaleanpunaista. Halusin käyttää ihanien Color Hills papereiden jokaisen pienen palasenkin hyödyksi. Tästä leiskasta löytyykin suikaleita, jotka on leikattu eri papereista ja papereiden molempia puolia hyödyksi käyttäen. Käytin jopa papereiden alareunan tietosuikaleita; nuo Chill out -tekstit ovat nimittäin paperisarjan nimi, mutta sopivat hyvin myös koristeiksi sivuun. Valokuvan ympärille kasatun paperirykelmän alle on sivelty gessoa ja suihkittu vähän sinisiä maaleja. Rösöiset maalailut ja muut maaliroiskeet sopivat erityisen hyvin harmaan taustapaperin tyylin kanssa yksiin. Osan papereiden reunoista ressasin ja osaan ompelin ompelukoneella valkoisella langalla siksakkia reunoihin. Ihanat badget ovat Color Hillsin Mojito-sarjaa. Muut napit plus kakkupaperit ovat omista varastoista."


Ja vielä kortin synnystä: "Papereissa oli paljon kivoja tekstilappuja ja lausahduksia. Vaikka monet tekstit olivat pääosin merihenkisiä aiheiltaan, sopi usea myös muuhunkin käyttöön, kuten vaikkapa korttiin. Leikkelin tähän korttiin kuvipapereiden lisäksi erilaisia lausahduksia. Pääosin halusin pysytellä raikkaassa kelta-pinkissä värimaailmassa ja lopputuloksesta tulikin mielestäni todella herkullinen! Time 4 smoothie-badge on Color Hillsin Mojito-sarjasta. Muut napit ovat omista varastoista plus taustassa käytetty kohokuviointikansio sekä keskustan pahvikehikko."

Suuri kiitos Anskille!! Ja toki muillekin tekijöille, teidän työnne on tulossa vielä :)

Tuotteet olivat sen verran suosittuja, että osa loppui heti alkuun kesken, joten sen vuoksi ne eivät ole vielä eksyneet nettikaupan hyllyille. Kevään aikana tilanne kuitenkin korjautunee, joten odotelkaahan ihanuuksia.

Iloisia askarteluhetkiä toivotellen,

Mira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!