Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi työ ja uudet haasteet

Joululomalla tuli levättyä oikein kunnolla. Siis en tehnyt yhtään mitään (no neuloin vähän sukkaa), söin hyvin (jouluruokia, suklaata sekä muita herkkuja) ja nukuin (erittäin) pitkiä yöunia. Mikäs sen ihanampaa :)

Mennyt vuosi olikin melkoisen raskas ja kuluttava. Syksyllä sitten Tiimarin konkurssin myötä yritystoiminta muuttui entistä haastavammaksi, se kulutti aika paljon, etenkin henkisesti, koska säännölliset tulot loppuivat kuin seinään sekä tietenkin kalenteriin merkatut työt loppuivat samalla. Kurssitoimintaa oli kalenteriin merkitty, mutta kurssien varaan ei voi koskaan laittaa mitään, koska useinkin ne peruuntuvat vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Ensimmäiset viikot menivät kuin sumussa. Sen jälkeen sumu vai tiheni ja pohdin paljonkin yritystoimintaa, sen jatkamista sekä muutenkin kaikenlaisia vaihtoehtoja elämässä.

Sitten, kuin sattuman sanelemana, erilaisten mutkien ja sattumien kautta, perjantaina 8.11. minua pyydettiin töihin. Äitiysloman sijaiseksi, Kartanokylpylä Kaisankodin Luovaksi Innostajaksi. Vastasin heti KYLLÄ! Kahta kertaa ei tarvinnyt kysyä. Työt alkoivat heti seuraavana tiistaina 12.11.


Elämä pyörähti muutamassa päivässä ihan totaalisesti, mutta todellakin positiivisesti. Työ ja toimenkuva on kuin minulle luotu ja kaikenlisäksi työpaikka sekä tunnelma Kaisankodissa on upea, pysähdys arjen kiireen keskelle. Olen aivan innoissani uudesta työstäni ja kovasti odotan, että pääsen kunnolla aloittelemaan Luovaa Innostamista Kaisankodin ympäristössä :)

Jokunen tuttavapiirin askartelija onkin kysynyt, "Mitäs Amalialle?", "Eikai Amalia nyt lopu?". Ei, Ei ollenkaan. Nettikauppaa päivittelen hiljalleen, blogiin tulee uusia vinkkejä ja ideoita viikottain ja kyllä, monenlaisia projekteja on tiedossa tällekin vuodelle askartelun merkeissä, lehtijuttuja, messuja ja onpa yksi kirjakin tulossa vieläpä jo kevään aikana. Ei se Amalia mihinkään häviä, eikä se askartelu minusta mihinkään irtoa. Hiukan aikaa nyt mennään enemmän harrastusmielessä, kun päivät täyttyvät "oikeista töistä", mutta en minä teitä unohda :)


Yllä olevan kuvan otin eilen miesväen kanssa, iskä ja poikaipanat liikuttelivat pitkiä sädetikkuja kun minä otin kuvan pitkällä valotusajalla, ja hienohan siitä tuli, kuten varmasti koko uudesta vuodesta 2014. Odotan innolla sen tuomia uusia ja mielenkiintoisia haasteita.

Oikein mukavaa
ja
erityisen askarteluntäyteistä
alkanutta vuotta 2014!

16 kommenttia:

  1. Mahtavaa uutta vuotta sinullekin, ja vielä kerran onnittelut uuden työn johdosta!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana uutinen tuo työn saaminen! Se on niin suuri haave monille tänä päivänä! Itsekin joskus haaveilin vastaavanlaisesta työtä, muttei täälläpäin moista ole tarjolla ollut sitten vuosikymmeniin. No, itselläni työt tehty, sairauden vuoksi, mutta ei se helppoa ole varattomanakaan elellä. Saat olla syystäkin iloinen ja ylpeä itsestäsi!
    Upea kuva tuo viimoinen! WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilimarika! Olen erittäin kiitollinen, varsinkin juuri tällaisena aikana, että minut pyydettiin töihin, vieläpä tilanteessa, jossa taloon ei varsinaisesti haettu työntekijää, enkä minä taloon liioin hakenut. Olen siis kiitollinen, mutta hitusen myös ylpeä itsestäni, että tuonne upeaan työpaikkaan pääsin. Tsemppiä sinulle!

      Poista
  3. Voi, tuo on varmaan maailman ihanin titteli. Onnea ja iloa uuteen vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lotta, eiköstä juu :) Sitähän tässä olen yrittänyt jo vuosia tehdä, Innostaa Luovuuteen ja nyt ihan tittelin kera. Varmasti tiedossa on hienoja projekteja... Oikein mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

      Poista
  4. Luova innostaja - ihan parasta! Mainiota askarteluvuotta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ihan paras titteli ikinä :) Kiitos samoin sinulle, oikein idearikasta ja askarteluntäyteistä vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Hyvää askarteluvuotta sinullekin, ja toivottavasti jaksat jokusen kurssin tai skräppihetken järjestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva, samoin sinulle! Kyllä askartelukursseja ja pitkiä skräppäyksiä on tulossa, kannattaa merkata kalenteriin jo tammikuun viimeinen viikonloppu :)

      Poista
  6. Onnea uusiin haasteisiin Mira

    VastaaPoista
  7. Luovaa ja innostavaa uutta vuotta 2014! Hienon kuvat otit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Samoin sinulle askarteluniloa vuodelle 2014!

      Poista
  8. Ehdottoman mahtava kuva ja upeat kuulumiset! Meillä arvuuteltiin, kuka oli vastuussa mistäkin numerosta.t. Haltialehdon Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! 2=isäntä, 0=pienin poikaipana, 1=keskimmäinen poikaipana sekä 4=isoin poikaipana :) Mahtavaa vuotta myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!